Etusivu

18. kesäkuuta 2010 Panu Laaksonen
Kategoria: Internet, Muut, Printti / Kommentoi (4) »

Tämä kirjoitus julkaistiin tänään myös Markkinointi & Mainonta -lehden Bumerangi-palstalla. Päätoimittaja Saila-Mari Kohtalan vastaus tekstin lopussa.

Markkinointi & Mainonta maksullisen verkkomedian pioneeri?

Sanomalehtien verkkoversioiden muuttaminen maksulliseksi on yksi mediatalojen lähiajan merkittävimmistä haasteista.  Aiheesta keskustellaan vilkkaasti ympäri maailman, ja joitain onnistuneita avauksia on jo nähty. Ainakin globaali mediatalo News Corporation liputtaa pääomistajansa Rupert Murdochin johdolla voimakkaasti maksullisuuden puolesta. Yhtiön lippulaivan The Wall Street Journalin verkkolehti onkin jo ilmeisen onnistuneesti muutettu osin maksulliseksi. 

Suomessa esimerkiksi Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka Mervola on kaksi vuotta sitten tapahtuneesta nimityksestään asti vannottanut lehtensä siirtyvän euroaikaan myös verkossa. Käytännön toimenpiteitä ei ole kuitenkaan vielä nähty.

Yksi poikkeus vahvistaa säännön kotimarkkinoillamme. Markkinointi & Mainonta -lehti teki viime syksynä poikkeuksellisen linjauksen puolittamalla painetun lehtensä ilmestymistiheyden. Perinteisesti kerran viikossa ilmestynyt lehti lähetetään nyt tilaajilleen kahden viikon välein. Samalla Markkinointi & Mainonta ilmoitti siirtävänsä kaiken päivittäisen uutisoinnin verkkoon, lehden mobiiliversioon ja uutiskirjeeseensä, ja tehostavansa samalla toimintaansa näiltä osin huomattavasti.

Tätä muutosta voidaan pitää verkkolehtien maksulliseksi muuttamisen pioneerityönä. Käsittääkseni lehden tilaushinta ei muuttunut, vaikka lehden ilmestymiskertoja vähennettiin. Käytännössä siis tilaustuloista puolet kohdistuu nykyisellä toimintamallilla verkkoversioon. Palautetta suuntaan tai toiseen ei ole suuremmin esiintynyt, joten muutosta voidaan pitää varsin onnistuneena. Lukuun ottamatta vaihtoehtoa, että painetun lehden tilausmäärät olisivat laskeneet merkittävästi muutoksen myötä. Toivottavasti Marmaintoimitus kirjoittaa aiheesta tarkemmin jossain vaiheessa – vaikka vain maksullisessa verkkoversiossaan.

www.maailmamuuttuu.fi / Panu

M&M Vastaa

Kiitos Panu kommentistasi. Painetun lehden tilausmäärät eivät ole laskeneet, päin vastoin levikkimme on lievässä kasvussa. Netin lisäksi myös printtilehteen satsataan nykyisellään enemmän, siksikin muutos otettiin vastaan ilolla. Maksullisuus on mukana kaavailuissa, jahka iso visiomme marmai.fi:n ja myös tapahtumien sekä printin jatkokehityksestä nytkähtää jälleen vieläkin isommin eteenpäin. Lupaamme kirjoittaa muutoksesta silloin tarkemmin.

Saila-Mari Kohtala
Päätoimittaja, M&M

2. kesäkuuta 2010 Samuli Salokangas
Kategoria: Internet, Sosiaalinen media / Kommentoi (0) »

Kuva 1

Humphry Slocombe on vain 14-paikkainen jäätelöbaari San Fransiscossa, jolla on 300,000 seuraajaa Twitterissä. Vuoden twiittaamisen jälkeen faneja on enemmän kuin Ben & Jerryllä tai Dairy Queenilla! Homma starttasi asiakkaiden toiveesta saada tietoa päivittäin vaihtuvista jätskitarjouksista ja makuyhdistelmistä. Twitter sopi täydellisesti mediaksi, sillä budejtti oli nolla taalaa. Fanit on kasvatettu hauskoilla, asenteellisilla viesteillä, jotka erottavat heidät muista. Motto on "jäätelöä asenteella". Firman kotisivu on heidän Twitter-sivunsa. Kulut: Media 0 €, markkinointiviestinnän suunnittelu 0€, asiakassuhdemarkkinointi 0€, tunnettuuden rakennus & brandiarvo 0€ = käykö kauppa? Heti kun uusi maku postataan Twitteriin, se myydään loppuun siltä istumalta, kertoo omistaja.

Via: Pen Olson

www.maailmamuuttuu.fi / Samuli


25. toukokuuta 2010 Panu Laaksonen
Kategoria: Internet, Muut, Printti / Kommentoi (4) »

Mielipidekirjoitus 25.5.2010

Alla oleva mielipidekirjoitukseni julkaistiin tänään Helsingin sanomien mielipidepalstalla. Aihetta olisi ollut tarpeen käsitellä hieman laajemminkin, mutta keskustelu on nyt ainakin avattu. Samaa asia käsitteli blogissaan myös Gyllene Skorin Hannu Ripatti.

VTT:n tutkimus ei sovi lehden ja netin vertailuun

Helsingin Sanomat tutkitutti paperilehtensä hiilidioksidipäästöt. VTT:n toteuttaman tutkimuksen tulokset uutisoitiin otsikolla: "Lehti on nettiä ekologisempi" (HS 21.5.2010).

Lehden ja netin vertailu on kuitenkin kyseenalaista, koska tutkimuksessa ei käsitelty verkkolehden ympäristövaikutuksia. Vertailuluvut ovat Tukholman teknillisen korkeakoulun ja WWF:n tutkimuksista.

Uutisoinnissa vertailun lähtökohtana käytetään paperilehden keskimääräistä lukuaikaa.  Tämä on arveluttavaa, koska verkkolehtien lukemiseen käytettävä aika on tyypillisesti huomattavasti lyhyempi kuin 40 minuuttia. Tutkimuksessa ei myöskään ole huomioitu lehden hävittämisestä aiheutuvia päästöjä. Verkkolehdestä ei päivittäisellä tasolla synny lainkaan hävitettävää jätettä.

Tutkimus tarjoaa arvokasta tietoa paperilehden ympäristövaikutuksista. Lehden ja netin ekologisuuden arviointiin se ei kuitenkaan sovellu.

Panu Laaksonen
Helsinki

Alkuperäinen artikkeli, löytyy Helsingin sanomien verkkoversiosta otsikolla "VTT: Lehti on nettiä ekologisempi"

www.maailmamuuttuu.fi / Panu

10. toukokuuta 2010 Panu Laaksonen
Kategoria: Internet, Verkkomainonta / Kommentoi (0) »

Tulospohjainen mainonta kasvaa verkossa

Tapasin viime viikolla "tulospohjaista digitaalista markkinointia" tekevän TradeDoublerin Antti Kaiposen. Antti siirtyi TD:lle Finnmatkoilta ja tuntee siis tulospohjaisen markkinoinnin mahdollisuudet etenkin matkailun puolelta.

Antin mukaan yhä useampi mainostaja hakee tehoja verkosta kampanjoinnilla, jossa mitataan esimerkiksi kampanjan kautta saatuja liidejä, uutiskirjeen tilauksia tai toteutuneita kauppoja. Matkailupalveluiden lisäksi mainonnalla vauhditetaan tyypillisesti esimerkiksi lehtitilauksia sekä matkapuhelin- ja maksutelevisiopalveluita.


Samasta aiheesta kertoo tämänpäiväisessä uutiskirjeessään Verkossa Media. Verkossa median mukaan "Tulospohjainen bannerimainonta on selkeästi löytänyt roolinsa verkkomarkkinoinnissa. Tulospohjaista mainontaa käyttävät korostuneesti sellaiset mainostajat, joilla on selkeät taktiset tavoitteet, eli hakevat myyntiä tai liikennettä. Tämän tyyppinen mainonta täydentää erinomaisesti hakusanamainontaa herättämällä piilevät ostoaikeet".

Yritys on myös listannut sivuillaan nipun vinkkejä tulospohjaisen mainonnan ostamiseen.

www.maailmamuuttuu.fi / Panu

 

30. maaliskuuta 2010 Panu Laaksonen
Kategoria: Hakukoneet, Internet, Mobiili, Muut, Sosiaalinen media, Sähköposti / Kommentoi (0) »

Ostopäätösprosessi vuosimallia 2010

Ajelin sunnuntai-iltana perheen kanssa taksikyydillä Siilinjärven juna-asemalta kohti Tahkoa. Lueskelin samalla uutisia kännykän kautta ja kuski ilmeisesti päätteli tästä minun(kin) olevan matkapuhelinmiehiä. Tämän johtopäätöksen tuloksena hän alkoi ylpeänä esittelemään uutta Nokia N900 -älypuhelintaan.

N900_20100329 Matkan aikana käytiin tarkasti läpi puhelimen tärkeimmät ominaisuudet. Kuski esitteli (kyytiläisten ja oman henkensä kaupalla) erinomaisen viestien ketjutustoiminnon, 5 megapikselin kameran, tehokkaan ja luotettavan sovellusten käytön ja huippunopean selaimen. Heikkouksista käsiteltiin akun kesto (kovassa käytössä noin 1 päivä) ja multimediaviestien puuttuminen. Vastapalveluksena kerroin Spotify:sta, johon Mika (nimi paljastui, kun kuski vastasi lennosta toiseen puhelimeen) ei jostain syystä ollut törmännyt. Epäili tosin Nokian Ovi -palvelun ajavan saman asian.

Tämä klassinen suosittelu yhdistyi luontevasti muihin ostopäätösprosessiin vaikuttaneisiin tekijöihin. Päätöksenteko käynnistyi jo jokin aika sitten, kun eräs asiakkaani hehkutti samaista laitetta Facebook-päivityksessään. Nyt kävin heti mökille päästyäni vielä Googlen kautta katsomassa muutamasta blogista kommentit laitteesta sekä tiedot ominaisuuksista MikroPC:n sivuilta. Paras hintakin löytyi Hintaseurannasta ja Idesan lupasi toimittaa puhelimen kotiovelle 2 päivässä hintaan 538 euroa.

Käytännössä koko ostopäätösprosessi tapahtui siis tuotteen valmistajan kontrollissa olevien medioiden ulkopuolella. Toiset näkevät tässä peikon, toisille tämä ihmisten mediankäytössä tapahtuva muutos on valtava mahdollisuus. Kumpaan joukkoon itse kuulut?

www.maailmamuuttuu.fi / Panu

Tervetuloa muuttuvaan maailmaan

Tässä blogissa havainnoidaan mediankäyttöä, informaation haun, kuluttamisen, jalostamisen ja jakamisen prosessia - ja varsinkin ostoprosessin eri vaiheita koskettavaa muutosta. Keskustelu on käynnissä, ota kantaa ja kommentoi. Blogia ylläpitää Ida Fram - Muuttuvan maailman mainostoimisto.

 

Fanit


  Tilaa tämän blogin syöte

Linkitä Facebookiin
Technorati Profile