Pukille piparia
Ajoin pitkästä aikaa autolla. Samalla tuli kuunneltua radiota. Spotifyn jälkeen ei ole ollut Peltsiä ikävä.
Metro FM -kanavalla verkkokauppa Kaalimato mainosti aikuisten leluja spotilla, jossa pukki vonkaa Marjukalta piparia. Vonkausta seuranneessa elintarvikealan mainostajan spotissa äiti ja tytär rakensivat piparilinnaa. Hivenen kiusallinen mainossijoittelu etten sanoisi.Sama riski on tietysti myös muissa medioissa. Esimerkiksi hakusanamainokset päätyvät varomattomissa käsissä helposti mitä moninaisemmille sivuille. Into-Mobilen aikaan sivujemme kävijämäärä kasvoi eksponentiaalisesti, kun haalimme sinne huomaamattamme Googlen kautta kaikki mobiilipornon hakijat. Mobiilimarkkinoinnin palveluiden myyntiin kävijämäärän kasvu ei valitettavasti erityisemmin vaikuttanut.
Aikuisviihteen merkitystä mediankäytön muokkaajana ei muutenkaan sovi väheksyä. Yleinen arvio on, että porno ratkaisi aikanaan kilpailun VHS:n ja Betamaxin välillä. Sony kun ei halunnut kehittämänsä Betamax-tekniikan toimivan aikuisten viihteen jakelun välineenä. Suomessa taas esimerkiksi paljon parjatut pikavippipalvelut perustuvat käytännössä täysin aikuisviihteen jakeluun kehitettyyn tekniikkaan. Iän ja luottokelpoisuuden tarkistaminen kun on tärkeää myös sillä alueella.
Aikuisviihteen myynti otti joitain sitten rajuja taka-askeleita, kun alan ilmoittelu poistettiin sanomalehdistä. Ilman minkäänlaista mediaa on ilmeisen vaikea myydä jopa pornoa. Alan veteraanit eivät kuitenkaan jääneet ruikuttamaan. Johtopäätös oli, että tarvitaan oma media, jossa palveluita voidaan mainostaa vapaasti. Näin syntyi oma televisiokanava SexTV. Melko luovaa yrittäjähenkisyyttä "pojilta".
www.maailmamuuttuu.fi / Panu

Kommentit