Heh heh sanoi Otto Talvio, kun Spotifya kuunteli
Keskustelu musiikkipalvelu Spotifyn ympärillä velloo kuumana. Ensin ihmeteltiin palvelun onnettomia tuloja (M&M 18.8.2009). Tämän jälkeen keskustelu siirtyi artisteille tehtävien tuloutusten pieniin määriin (NYT 34/2009, Otto Talvio ja HS 24.8.2009).
Oman arvioni mukaan kaikki spekulointi on sikäli turhaa, että Spotify edustaa musiikin kuluttamisen väistämätöntä tulevaisuutta. Keskustelun aiheet ovat toki kiinnostavia ja ne täytyy ratkoa, mutta yhtä kaikki paluuta vanhaan ei enää ole.
Joidenkin vuosien kuluessa kaikki maailman musiikki on muutamalla napin painalluksella kuunneltavissa verkon yli auto- ja matkaradion, kännykän, tietokoneen, stereoiden, jääkaapin ja piru vie vaikka saunan kiukaan kautta. Jos palvelua ei tarjota kaupallisia reittejä pitkin, epäviralliset kanavat löytävät kyllä keinonsa.
Suosittelenkin, että nyt keskityttäisiin nimenomaan näiden haasteiden ratkomiseen, eikä Spotifyn ja muiden vastaavien palveluiden olemassaolon oikeutuksen pohtimiseen tai kritisoimiseen. Palvelumuoto on (maksavan) asiakkaan kannalta yksinkertaisesti niin hyvä, että se tulee joka tapauksessa toteutumaan keinolla tai toisella.
www.maailmamuuttuu.fi / Panu

Kommentoinpa lyhyesti omaa kirjoitustani.
Spotify tulee iPhoneen, kuten on jo odoteltukin. Jos aihe kiinnostaa, katso lisätiedot ja video: http://tinyurl.com/n8yadk
Kommentti: Panu Laaksonen | elokuu 28, 2009 klo 19:51